Vasemmiston listalla on hyviä ehdokkaita numeroilla 62-81. Valitse omasi!
Tutustu myös satakuntalaisten kummikansanedustaja Timo Furuholmin kirjoitukseen eurovaaleissa äänestämisen tärkeydestä Facebookissa tai alla:
”Kävin tänään aamulla tapaamassa tasavallan presidenttiä Alexander Stubbia yhdessä suuren valiokunnan kanssa. Kyseisen valiokunnan tehtävänä on käsitellä eduskunnan EU-asioita, joten vaaleista puhuttiin myös. Presidentti totesi jo avauspuheenvuorossaan siiheen suuntaan, että aktiivinen, osaava ja kielitaitoinen meppi voi parhaimmillaan olla huomattavasti vaikutusvaltaisempi kuin yksikään maamme ministeri. Siksi sillä, että ketä parlamenttiin valitaan ja mistä puolueista on isompi merkitys kuin me ehkä ymmärrämme. Siksi on tärkeää, että me saamme sinne ihmisiä, jotka todella haluavat vaikuttaa EU:n lainsäädännön kautta koko Euroopan, mutta myös Suomen tulevaisuuteen.
- Mepin vaikutusvalta syntyy siitä, että hän voi saada merkittävän roolin esimerkiksi jonkun valtavan lainsäädäntöuudistuksen edistämisessä.
- Suomen kannalta onkin tärkeää, että saamme parlamenttiin sitkeitä meppejä, joilla on aito halu vaikuttaa – sillä vaikuttamisen paikat on siellä ansaittava.
- Parlamentissa on myös voimia, joille me emme halua antaa yhtään tilaa vaikuttaa tai päättää yhteisistä asioistamme. Tämä liikehdintä tarvitsee vastavoiman, joka kantaa niitä solidaarisia arvoja, joille koko Eurooppaa pitäisi rakentaa.
- Vasemmistoliiton listalta löytyy esimerkiksi kolme nykyistä kansanedustajaa, Jussi Saramo, Li Andersson ja Merja Kyllönen, jotka täyttävät kaikki edellä mainitut kriteerit, mutta myös muita todella osaavia poliitikkoja.
- Aika vaikuttamiselle on nyt!
- Äänestä!